torstai 26. tammikuuta 2012

Vielä yksi juttu...

Olin saanut tunnustuksen Lentävän Langat-blogista. KIITOS!
Tunnustuksen saajan pitää tehdä seuraavaa:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle blogistille. 
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
1. Kiitos tulikin jo ennen kuvaa.
2. Lähetän tunnustuksen eteenpäin vain yhdelle, koska en keksi kahdeksaa blogia, joille sitä lähettää. Tämä yksi valittu on blogisti KEIJUPÖLYÄ
Poimi kuva blogiisi ja laita eteenpäin.
3. Ilmoitin Keijupölylle tunnustuksesta.
4. Satunnaiset asiat itsestäni:
  1. Olen herkkupeppu ja rakastan leivoksia ja karkkeja.
  2. Myönnän lintsaavani liikunnasta, jos mahdollista :(
  3. Tykkään hoitaa huonekasvejani.
  4. Olen jäänyt koukkuun äänikirjoihin.
  5. Lankojen ostaminen on minulle kuin huumetta.
  6. Toisaalta olen iloinen, kun lapseni kasvavat, toisaalta olen todella surullinen.
  7. Tykkään siitä, kun koiramme käpertyy sänkyyn jalkoihini ja nukkuu siinä.
  8.  Kaipaan lämpöistä kesää...

Tässä nämä tunnustukset minusta.

Lapastempauksen ensimmäiset lapaset

Olen ollut tämän viikon Aslak-kuntoutuksessa ja alkuviikosta ehdin siellä odotusaikoinani kutoa Novitan Purosta tumput. Tein niistä tavallisen kokoiset eli en aio huovuttaa niitä sen kummemmin.
Lanka oli aivan ihanan väristä.
Itseäni ei haittaa, vaikka näyttää siltä kuin lapaset olisivat värinsä puolesta eri paria. Nämä luultavasti päätyvät aluslapasiksi.

Lampunvarjostimet keittiöön

 Keittiön kattolampustamme meni lampunvarjostin rikki ja mietimme uutta varjostinta siihen. Jossakin koti-lehdessä näimme kuivakakkuvuoasta tehdyn varjostimen ja muokkasimme ideaa niin, että teimme peltisestä purkista energiasäästölamppuun varjostimen. Virkkasin eko puuvillalangasta purkille päälysen koristeeksi. Tuli ihan kiva.
Toinen keittiössä oleva lamppumme on iänikuisen vanha kirjoituspöytävalaisin. Siihen virkkasin samaisesta eko puuvillalangasta päälysen, mutta siitä tuli hieman liian iso eikä se ole kovin "istuvan" näköinen, mutta menköön nyt, kunnes ehdin muokata sitä.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Ensimmäiset sukat valmiit

Sukkatempauksen ensimmäiset sukat valmiina. Nämä tein miehelleni edellisten puhkikäytettyjen sukkien tilalle. Varsi on Novitan Tico Ticoa ja kärki on Novitan puuvillalankaa. Kantapään mallin otin Novitan sukkalehdestä ja siitä tuli kivan näköinen.

torstai 19. tammikuuta 2012

Pöytäliina valmis!

Sain valmiiksi isotöisimmän virkkaukseni, jonka olen ikinä tehnyt ja siitä tuli hieno...
 Tein liinan Kalastajalangasta Kauneimmat Käsityöt ohjeen mukaan hieman ohjetta muuntaen. Tähden sakaroiden väliin olisi kuulunut tulla ruusukuvio ja viuhkamaiset kuviot kuuluivat tähden sakaroiden päihin. En innostunut ruusukuviosta, joten jätin sen pois kokonaan ja siirsin viuhkat sakaroiden väliin. Onnistui!

Tämä liina lähti tyttäreni mukana Ypäjälle hänen poikaystävänsä vanhemmille vastalahjaksi heidän lähettämästään joululahjasta. Toivottavasti pitävät liinasta - itse ihastuin siihen täysin.

EDIT: Kuulin, että liina oli ollut mieluisa saajilleen ja se pääsi heti olohuoneen pöydälle.
En huomannut mitata liinan läpimittaa, mutta arvioin sen olevan noin 50-55 cm.

Nyt paneutumaan sukka- ja lapasprojekteihin...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kaksi uutta tempausta

Lähdin mukaan kahteen uuteen tempaukseen, jotka kestävät koko vuoden. Eli aikaa on - tai ainakin siltä vielä tuntuu.

Toinen on 12 sukkaparia tänä vuonna ja toinen on 12 lapasparia tänä vuonna -tempaukset. Pitäisi tehdä perheelle sukkia ja lapasia, siksi lähdin näihin mukaan.

Tällä hetkellä mulla on vielä pyöreä iso pöytäliina paria kerrosta vailla valmis ja sitten saan siitä kuvan tänne ja voin aloittaa uudet työt. Pöytäliina on omasta mielestäni todella kaunis ja onnistunut, mutta se on menossa eteenpäin. Täytyy varmaan jossain vaiheessa tehdä itselle oma, tosin meillä ei ole pyöreätä pöytää, mutta silti...katsotaan.