keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kietaisuhuivi Rumba-langasta

Tein ystävälleni kietaisuhuivin Novitan Rumba-langasta. Ohjeen sain Kodin1:n lankaosastolta ja huivi syntyi illan aikana eli oli tosi nopea tehdä.
Langan väri on musta, vaikka kuvassa se näyttääkin harmaalta. Huivi näyttää "karvaiselta".




lauantai 24. marraskuuta 2012

Kääntötumput


Tein ontelolapaset eli kääntötumput Novitan Nallesta ja 7 veljestä langoista. Nämä ovat kooltaan koululaisen, joten ajattelin niitä lahjaksi veljeni tyttärelle (äiti, hys, hys!)
Ohjeen otin Ullaneuleesta Tassunjäljet. Olen aiemminkin tehnyt samalla ohjeella lapaset ja hyvät on tulleet.
Alla kuva, jossa toinen lapanen on toisinpäin.













Vihdoin viimein sain kuvat päivitettyä, tyttären läppärillä. Latasin iPadiini Blogger ohjelman, joten ehkä jatkossa saan silläkin päivitettyä myös kuvia blogiini. Nyt iPad on tyttären mukana reissussa, että saan tehtyä käsitöitä välillä. Tuppaa laite viemään kaiken ajan eikä tunnu valmista tulevan ollenkaan.