torstai 22. elokuuta 2013

Hiljaista on...

Päivitys on jäänyt vähiin. 

KYJyily meni penkin alle ja syykin löytyi heinäkuun lopulla: telahermon halvaus vasemmassa silmässä. Olen ihmetellyt jo pitkään, kun aina väsyttää enkä meinaa nähdä kunnolla. Käsitöiden teko on takunnut eikä ole huvittanut tehdä mitään. Halua olisi muuten ollut, mutta jatkuva väsymyt on pitänyt käsityöt korissaan. Hieman on masennusta ollut ilmassa tekemättömyyden vuoksi.

Onneksi vaivan syy selvisi ja sen pitäisi korjaantua leikkauksella. Syyskuun alussa on magneettikuvaus ja siitä selviää taas asioita eteenpäin. Kun vaan jaksan odottaa...
Käytännössä tämä vaivaa mua niin etten näe stereona. Koko ajan katson hieman kieroon ja se rasittaa silmiä tosi paljon. 

Olen kyllä väkisin tehnyt jotain ;) 
Pahimman masennuksen sain taitettua tekemällä tumput. Niitä voi tikutella katsomatta käsityötä, joten se työ onnistui suht kivuttomasti.
Lisäksi olen tehnyt vähän kerrallaan ristipistotyötä, jonka haluaisin jo valmiiksi. Sen tekemiseen olen käyttänyt apuna mustaa lappua vasemmalla silmällä ja suurennuslasia otsalla. :D 
Tytär nauroi ulkonäköäni, mutta käsityöt onnistuu. Hitaasti, mutta varmasti.

Kuvia laitan tänne, kun saan jotain valmiiksi ja kuvattua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti